Siveltimen huolto ja pesu

Pellavaöljymaalilla maalatessa ei siveltimen peseminen ole tarpeellista, mikäli maalaustyötä on tarkoitus jatkaa muutamien päivien tai viikon kuluessa. Siveltimiä säilytetään maalaustyön lomassa upotettuna helan reunaa myöten raakaan pellavaöljyyn. Raaka pellavaöljy ei kuivu avonaisessa astiassa ennen kuin useamman viikon kuluttua, joten säilytysastiaan ei muodostu nahkaa, joka aiheuttaisi roskaisuutta. Öljyssä seisovaa sivellinpurkkia kannattaa kuitenkin työmaalla säilyttää paikassa, jossa siihen ei joudu roskaa.

Kun maalausta jatketaan, niistetään ylimääräinen pellavaöljy pois siveltimestä säilytysastiaan.

Kun maalaustyö on valmis, eikä näköpiirissä ole samalla sävyllä tehtäviä maalaustöitä, kannattaa etenkin paremmanlaatuiset siveltimet pestä.

Pesu tapahtuu kätevimmin nestemäisellä pellavaöljysuovalla tai mäntysuovalla. Näistä mäntysuopa liuottaa pellavaöljymaalia tehokkaammin, mutta toisaalta kuivattaa harjaksia enemmän kuin hieman öljyinen pellavaöljysuopa.

Ennen pesemistä puristele ja pyyhi maali siveltimestä mahdollisimman tarkkaan. Tämän jälkeen laita runsaasti nestemäistä suopaa jonkin purkin pohjalle, ja painele, kääntele ja vääntele sivellintä purkin pohjaa vasten. Kun alkaa näyttää siltä, että kaikki pellavaöljymaali on liuennut suopaan, huuhtele sivellin runsaalla vedellä. Huuhtelun jälkeen tarkasta pesutulos. Todennäköisesti tarvitaan vielä pari-kolme suopapesukertaa ennen kuin harjasten juuriin imeytynyt pellavaöljy saadaan liuotettua.

Kun sivellin on pesty, lyö vesi pois siveltimestä. Siveltimen harjakset saattavat pesun jälkeen harottaa. Harottamisen saa kuriin teippaamalla kuivumisen ajaksi harjasten ympäri esim. suojapahvisuikaleen, jolloin harjakset jäävät kuivuessaan oikeaan asentoon.

TÄRKEÄÄ:
Kymin Palokärjen sivuilla esitellyt reseptit ja työohjeet ovat vain yksi vaihtoehto monien ohjeiden ja reseptien joukossa. Suosittelemme aina kokeilemaan työohjetta tai reseptiä pienemmällä määrällä tai pinnalla ennen varsinaiseen työhön ryhtymistä, sekä pitämään mielessä että kaikissa töissä hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi vaaditaan kokeilunhalun lisäksi kokemusta ja ammattitaitoa.

Koska Kymin Palokärki ei voi vaikuttaa itse tehdyn maalin valmistus-, käyttö- ja työskentelyolosuhteisiin, vastaamme vain toimittamiemme tuotteiden ja raaka-aineiden laadusta. Emme vastaa vahingoista, jotka johtuvat maalin valmistamisesta ja käytöstä tai maalin ja sen raaka-aineiden käytöstä vastoin niiden käyttötarkoitusta.

Näytetään tuotteet 1-2 / 2